Nuorisoteatteri Notku
Etusivu Notku Ohjelmisto Yhteystiedot Vieraskirja Backstage
 

Nuorisoteatteri Notku

 

Notkun historiaa

Kaikki alkoi silloisen Jokioisten yläasteen, nykyisen Paanan koulun näyttämöilmaisun tunneilla. Opettajana toimi Jyrki Kanerva. Teatterista innostunut ryhmä nuoria alkoi valmistella esitystä. Näin vuonna 1985 syntyi Nuorisoteatteri Notku.

Vuosien varrella Notku on laajentanut toimintaansa ja vakiintunut toimivaksi harrastajateatteriksi, jota pyörittää noin 20 henkilöä. Ohjelmisto on koostunut pääosin klassikoista, mutta muutamia kokeilevampiakin tekstejä on mahtunut joukkoon. Näyttämö sijaitsee yhä Jokioisilla Paanan koulun tiloissa. Alkuajoista näyttämömme on kehittynyt hurjasti, ja myös teatteritekniikkavarustus on nykyään huippuluokkaa.

Vuonna 2004 käynnistettiin NotkuTech - laitteistovuokrauspalvelu, josta voi vuokrata edullisesti valo- ja äänitekniikkaa. Kahta samanlaista Notku-esitystä ei ole. Näyttelijöiden vaihtuvuus takaa jokaiseen produktioon omanlaisensa tunnelman ja tuoreet näyttelijäsuoritukset.